måndag 30 januari 2012

Kysymys Haavistolle ja Niinistölle

Puheenvuoro Perässähiihtäjälle

Suomen ulkopolitiikassa on nyt ja ainakin seuraavan kuuden vuoden aikana presidentin ratkaistavana ainakin suuri kysymys, osallistuuko Suomi jos EU:sta tulee liittovaltio ja käytetäänkö euroa Suomessa kun muut (Kreikka, Irlanti jne) eroavat siitä. HS kyselyssä sivutaan EU-asiaa vain yhdellä vähättelevällä kysymyksellä,. Tarkoitetaan Kataisen hommia tänään Brysselissä, Suomen talouskurin parantamiseksi

Perässähiihtäjän kohta 4 lähestyy kysymystä niin kuin EU:n hajoaminen olisi jo tapahtunut ja Suomen presidentille olisi avautunut mahdollisuus estää kolmen suuren EU-maan päämiesten kautta ”ettei pienten valtioiden yli kävellä”. Totta kai tällainen kysymys pitää esittää kun on ainakin kuudesta vuodesta kysymys, Haaviston kohdalla 12 vuodesta.

Tämän päivän vastaus liittyy kuitenkin juuri nyt Brysselissä käytäviin neuvotteluihin EU:n tulevaisuudesta. Näennäisesti on kysymys saivartelusta, mutta Ruotsissa asiat ovat sen verran julkisia, että demarien pääministeriehdokas heitettiin sivuun. Sitten vasta Ruotsi lähti mukaan Brysselin koneeseen.

Entä Niinistö ja Haavisto? He sanovat tukevansa jossain määrin Kataisen kantaa EU-asiassa vaikka ulkoministeri Erkki Tuomioja on arvostellut sitä. Siis kumpaa pitää äänestää, jos kriteeriksi otetaan juuri presidentin tehtävien kaikkein keskeisin kysymys? Tässä kysymys seuraavaan tenttiin.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar